Kynsilakat

perjantai 29. elokuuta 2014

Helmenpuolikkaita ja mikrohelmiä kynsillä

 Näissä oli taas idea parempi kuin toteutus, mutta antaa mennä vaan. Tarkoitus oli väkerrellä kuvioita helmenpuolikkailla ja mikrohelmillä, mutta pohjalle tullut lakkavalinta ei mennyt ihan putkeen. Kokeilin IsaDoran Ray Of Light ja Halo-lakkoja alle. Nämä lakat ovat niin herkän kauniita pullossa, mutta yksistään todella ohuita ja alle olisi kannattanut laittaa jokin toinen lakka. Juuri sellaiseen tarkoitukseen nämä ovatkin ihan mainioita varmasti, jonkin värin päälle tuomaan helmiäistä. Kynsistä ei juuri huomaa, mutta etusormessa ja pikkusormessa on käytetty vihertävää Haloa ja keskisormessa ja nimettömässä vaaleanpunaista Ray Of Lightia.

Kivaa pientä näpertelyä oli laitella helmiä kynsille. Reilun tunnin verran meni noita laitellessa märkään kirkkaaseen lakkaan. Isot helmenpuolikkaat ovat askartelukaupasta ja mikrohelmet Essencen.


IsaDora: Ray Of Light & Halo

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ruskeat glitterkynnet

 Tässä on alla Trindin CC153 on ruskeanpunainen lakka. Kahdella kerroksella tuli peittävä tulos ja lakka kuivui ihan mukavasti. Lakka on saatu kynsimiitistä ja sponsorina oli Sokos. Päälle laitoin Kleancolorin Firework-glitterlakkaa, jossa on turkoosien, punaisten ja kultaisten hexglittereiden ja pienen kultahileen lisäksi oranssi pohja.

Trind: CC153, Kleancolor: Firework

maanantai 25. elokuuta 2014

Appelsiineja

 Perfect 79 on hiekkalakka, jonka pinnan täydellinen hiekkamaisuus tuli esille kunnolla vasta muutaman tunnin odottelun jälkeen, vaikka lakka muuten kuivui nopeasti. Ehdin jo aluksi huolestua, että onpa kiiltävän ruma hiekkaefekti, mutta kyllä se kauniiksi muuttui kun jaksoi odotella. Ja edullisia nämä Perfectit ovat, omani olen hankkinut Beauty cosmeticilta. Kuvat on leimattu Konadin laatasta m55.

Perfect Sand 79

Konad m55

torstai 21. elokuuta 2014

Japanilaisia kynsitarroja

Kokeilussa Japanista ostamani kynsitarrat. Näitä oli hieman vaikea kuvata, kun foliomainen pinta heijasti, mutta aiheena Little Twin Stars. Alla oleva Rimmelin Lose Your Lingerie -lakka lupaa vaikka mitä. 60 sekunnin kuivumista ja yhdellä kerroksella peittävyyttä. Peittävyyteen tarvittiin todellisuudessa 3 kerrosta, ja neljäs peittämään kuplivan lakan. Ei se sittenkään ollut kuivaa! Paremminkin kuivuminen kesti 60 minuuttia kuin sekuntia. Pastellisävyiset lakat ovat monesti hankalia peittävyyden ja koostumuksen osalta, joten saakoon tämäkin sen anteeksi, onhan tämä nätti väriltään vaikka tekisi mieli heitellä yksi jos toinenkin vaaleasävyinen lakka ikkunasta pihalle lakkaamisen jälkeen.  :D

Rimmel: Lose Your Lingerie

tiistai 19. elokuuta 2014

Mansikoita ja kirsikoita

 Sarjassamme "on nää ihan kivat kahden metrin päästä" vaihteeksi käsin maalattua. Mallia on hieman soveltaen otettu kirjasta Kauniit kynnet, joka sattui kirjastossa käteen. Olen yrittänyt harjoitella sen avulla kukkakuvioita, mutta harjoittelu saa luvan jatkua... Käärmeennahkakuviokin oli hieno, ja sellaiset kynnet olisi kiva joskus toteuttaa. Kirjasta sain myös inspiraatiota strassien ja puolihelmien käyttöön ja asetteluun, sellaiset kynnet olisi joskus tarkoitus tehdä.


Models Own: Strawberry Tart, Essence: Fame Fatal, Yes Love: K016

torstai 14. elokuuta 2014

Hello Kitty-kynnet ja Japanijuttuja

 Japaniin lähtiessä tekaisin edellisenä aamuyönä kiireessä ja stressissä tällaiset. Olisi ollut niin paljon ideoita Japani-kynsiksi, mutta nyt piti vähän oikaista ja se vähän kyllä harmitti! Laitoin Color Clubin violetin hololakan Eternal Beautyn ja Hello Kitty-aiheiset water decalsit.

Color Club: Eternal Beauty

Tässä kynsiaiheiset ostokseni Japanista. Kynsijutut siellä oli SÖPÖJÄ! Sanrio-aiheisia kynsitarroja ja kokokynnen tarroja sekä yksi kynsilakka. Sitten on on pyöreitä pastellivärisiä glittereitä. Alhaalla olevat kokokynnen tarrat ovat Vlli Vlli-kaupasta. Tykkään noista karusellihevosista ihan hirmusti!

Tässä muutamia kuvia reissulta.























 Lisää kuvia löytyy toisesta blogistani; http://deejaygemma.blogspot.fi/

tiistai 12. elokuuta 2014

OPI: More Than A Glimmer


Kyllä se aika menee, huhhuh! Kuukausi ehti kulua jo viime postauksesta ihan huomaamatta. Ajattelin että ei kukaan lukija varmaan huomaa koko asiaa, mutta yksi ihana tarkkasilmäinen oli huomannut jo että olen hävinnyt. :) <3 Jospa sitä tässä taas palailisi kuvioihin.  Oon ollut aivan kesämielellä ja on unohtunut lakkailut välillä. Olin Japanissa 2 viikkoa enkä ottanut sinne lakkoja mukaan, lähtiessä vain lakkasin pikaisesti, ja senkin jälkeen oli kynsisakset sitten hukassa ja se otti päähän niin paljon, että en lakkaillut kynsiä olleenkaan kun kaikki kynnet oli eripituiset. On pää pehmennyt sen verran tässä lämpimässä, että ei nyt saksia löydy ja oli pakko ostaa uudet. Sitten pääsi lakkailemaan. En ala viilaamaan, haluan ne sakset. :D Eilen kun lakkailin taas pitkästä aikaa niin olin ihan hukassa bloggaajaminänkin kanssa. Ihan huomaamatta otin kuvat sotkuisilla kynsinauhoilla ja silleen. :) Mutta juu, tässä kuukauden takaa olevat lakkaukset: OPI: More Than A Glimmer. Olen jo unohtanut montako kerrosta näihin meni, mutta lakka on kerrostettu itsensä päälle.


 OPI: More Than A Glimmer