Kynsilakat

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Revlon: Popular


 Tulee kätevästi kuvattua kesäkukat tässä samalla! Muutenkin on kiva kuvailla nyt kesällä, kun ei tarvitse valoja ja kuvausboksia viritellä. Nyt tarvittiin kynsille se paljon puhuttu turvalakkaus, joten jotain söpöä ja vaaleanpunaista lakkasin. Näitä Relvonin lakkoja tilasin muutaman Fragrance Directiltä muutaman OPI:n kylkeen, lisäksi Possibilityn suihkusaippuoita ym. ja sitten vielä sorruin parin vuoden miettimisen jälkeen hankkimaan Armani Code -tuoksun.

Tästä Revlonin Popularista tuli ensimmäisenä mieleen, että tämä on kuin vaaleanpunainen versio Orlyn Peaceful Oppositionista. Onhan noissa hieman erilaiset glitterit kyllä. Kuvissa oleva peittävyys on saatu kolmella kohtalaisen oluella kerroksella.




 Revlon: Popular



lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuskynnet

 Tällaiset juhannuskynnet tein tänä vuonna. Itse asiassa edelliset kynnet olivat aivan samanlaiset, mutta niihin tein kärjen Essencen tippitarroilla ja jälki oli vielä järkyttävämpi kuin näissä, joihin tein kärjen vapaalla kädellä maalaamalla. Ei nämäkään tasaiset ole, mutta menköön. Koko kynnellä on Essien Ballet Slippersiä yksi kerros, valkoiset kärjet ja pisteet H&M:n In It For The Game. Kukat on leimattu Essencen laatasta Konadin leimauslakalla.  Aikaa meni sellaiset 4 tuntia, parin elokuvan verran. :D


 Essie: Ballet Slippers, H&M: In It For The Game, Konad: Black

Essence

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Color Club: Beyond


 Minulla on joku ongelma mustien lakkojen suhteen, eikä tämä tehnyt poikkeusta vaikka auringossa oli oikein hieno. Tämä Beyond on sellainen ensimmäinen lakka, jonka olisin karsimassa pois Halo Hues-kokoelmastani, mutta tuli otettua eBaystä koko darks-setti... Varjossa ja sisällä tämä näytti melko vihertävältä sen mustan lisäksi. Myös vihreiden lakkojen kanssa minulla on joku ongelma, ja tuntuu että omistan niitä liikaa. :D

Kuvat on leimattu Konadin laatasta m2, leimauslakkana Essencen Stampy Polish White.

 Color Club: Beyond

Konad: m2

torstai 19. kesäkuuta 2014

Color Club: Miss Bliss

Ennen kun sain sotkettua kynnet multaan kesäkukkia laittaessa, piti kuvailla tietysti kynsiä. Nämä on alkukuulta, jolloin vielä aurinkokin paistoi ja oli lämmintä! Yläkuvassa Color Clubin Miss Bliss varjossa ja alla auringonpaisteessa. Nätti väri myös varjossa. Toisenkin näistä Halo Hues -lakoista sain testattua aurinkoiseen aikaan, siitä tulossa postaus lähiaikoina.

 Kahdella kerroksella sai peittävän lopputuloksen ja kuivui nopeasti. Varsin helppo ja nopea tapa saada kivat kesäkynnet. Nämä Halo Hues- sarjan holot ovat näyttäviä, efekti on voimakas eikä sitä tee mieli peitellä koristuksilla.

Color Club: Miss Bliss

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Jindie Nails: Candy Land Remix

 Ohops, on jäänyt kynsien lakkailu vähemmälle. :D No, tässä tulee yhdet. Harmittaa kun etusormien kynnet lohkeilevat aina sivusta, niin talttamallia on hankala ylläpitää, mutta sellainen kulmista typistetty taltta onnistuu jotenkuten... Tässä nyt kokeilin vähän pyöreämpää mallia, mutta en tykkää, ja vaikeaa tehdä samanlaiset kaikkiin kynsiin! Kamera saa ainakin näyttämään huonolta. :D

Näissä kolme kerrosta Jindie Nailsin Candy Land Remix -lakkaa. Oikein pirteän ja karkkisen värisiä juttuja lakasta löytyykin! Koostumus on myös ihan hyvä ja väriläiskiä tuli joka kerroksella riittävästi.

Jindie Nails: Candy Land Remix